16.11.2012 – Kenttätöistä tulkintaan: Uuden ajan kohteiden arkeologiaa

Hämeen linnan luentosalissa (1. krs)

Perjantaina 16.11.2012 klo 9.30- 15.30

 

SKAS ry:n syysseminaarin teemana on tänä vuonna uuden ajan arkeologia eli keskiaikaa nuorempien aikojen tutkimus 1500-1600-luvuilta aina 1900-luvulle asti. Uuden ajan kohteiden arkeologian voisi sanoa olevan 2000-luvun nouseva trendi, mikä liittyy pitkälti pelastuskaivausten lisääntymiseen keskiaikaa nuoremmissa kohteissa. Vaikka keksiaikaa myöhempien aikojen tutkimus tukeutuu paljon kirjallisiin lähteisiin, on arkeologia tuonut tutkimukseen uusia suuntia.

Yleisön ja tutkijayhteisönkin tietous uuden ajan arkeologiasta on valitettavan usein jäänyt vain satunnaisiin kaivausesittelyihin. SKASin seminaari pyrkii selvittämään, onko kaivauksilta saatu data jäänyt arkistoon pölyttymään vai ovatko ne tarjonneet tutkimusmateriaalia arkeologeille. Millaisia tutkimuksia on tehty ja minkälaisia tuloksia niistä on saatu? Millaisia mahdollisuuksia tai tutkimusmateriaalia viime vuosien kaivaukset voivat tutkijoille tarjota? Millaista on uuden ajan arkeologia?

 

Seminaarin ohjelma alustavassa järjestyksessä:

Teija Oikarinen: Uuden ajan aineistojen tutkimattomat mahdollisuudet – esimerkkeinä pelastuskaivaukset Oulu Isokatu 11 (2010) ja Pietarsaari Lassfolk (2008)

Marika Hyttinen: Tornio Keskikatu 12:n tutkimusmateriaalin hyödyntäminen nyt ja tulevaisuudessa

Aki Pihlman: 1600- ja 1700-luku Turun kaupunkiarkeologiassa – aineistoja, kysymyksiä, mahdollisuuksia

Riikka Tevali: Haaksirikko Kallonlahdella – kirjallisten lähteiden kertomaa

Katja Vuoristo: Varuskuntaelämää Haminan linnoituksen suojissa

John Lagerstedt: Salpalinja, 1900-luvun sotahistoriakohteen arkeologinen inventointi 

 

Klo 9.30 ilmoittautuminen, klo 9.45 seminaari alkaa, lounas klo 11.00, lounastauolla myös yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous. Seminaari päättyy klo 15.30

Seminaarin hinta on 20 euroa, opiskelijat 15 euroa, sisältää lounaan ja iltapäiväkahvin. Maksu käteisellä seminaarissa.

Ilmoittautumiset ma 5.11. mennessä seuran sihteeri Maija Helamaalle, mieluiten sähköpostilla mkhela[ÄT]utu.fi (tai puhelimitse 0400-262162). Ilmoita samalla mahdolliset ruoka-allergiat tai ruokavaliot.

Tervetuloa!