Ravattulan Ristimäki, Koroisten piispanistuin, Komosen kummut…
SUOMEN KESKIAJAN ARKEOLOGIAN SEURAN KEVÄTRETKI 17.5.2014
SKAS järjestää toukokuisen puolipäiväretken Aurajokilaakson muinaismaisemiin. Retkellä tutustutaan kävellen alueen muinaisjäännöksiin kohteiden asiantuntijoiden opastuksella.
ALUSTAVA OHJELMA:
Lähtö 17.5. klo 10.00 Koroisten tilan edestä (Koroistentie 3, Turku). Retkellä kuulemme Koroistenniemen piispanistuimen ajankohtaisesta tutkimuksesta sekä tutustumme kävellen Aurajokilaakson esihistoriallisiin ja varhaishistoriallisiin muinaisjäännöksiin. Suomen vanhimman kirkon löytöpaikalle, Ravattulan Ristimäelle, saavumme noin klo. 13. Oppaana Ristimäellä ja lähialueella toimii kohteen tutkimuksesta vastaava arkeologi Juha Ruohonen. Paluumatkalla poikkeamme Aurajoen vastarannalla mm. Kuralan Ristimäen muinaisjäännöksillä. Takaisin Koroisiin saavumme viimeistään klo. 16. Seurueeseen on myös mahdollista liittyä ja siitä poistua oman aikataulun mukaisesti.
Retki on seuran jäsenille ilmainen, muille 10 €. Maksu käteisellä paikan päällä. Hintaan sisältyy retkieväät ja kahvi/tee. Maksimi osallistujamäärä retkelle on 30 henkilöä. Mukaan säänmukainen vaatetus ja jalkineet!
Ilmoittautumiset seuran sihteeri Siiri Tuomenojalle (sihteeri@skas.fi) 5.5. mennessä.
Tarkempi ohjelma ja lisätiedot:
http://org.utu.fi/muut/skas, seuran sihteeri Siiri Tuomenoja tai pj. Janne Harjula (janhar[ÄT]utu.fi, 0505233837)
Tervetuloa!