Aihearkisto: Kirjoituskutsu

Kirjoituskutsu

Suomen keskiajan arkeologian seura kutsuu tarjoamaan artikkeliehdotuksia tulevaan Archaeologia Medii Aevi Finlandiae -julkaisusarjan (AMAF) teokseen. Julkaisun tarkoituksena on koota yhteen tuoretta suomalaista keskiajan arkeologian tutkimusta tieteellisessä, mutta samalla yleistajuisessa muodossa.

Edellinen AMAF-sarjassa julkaistu toimitettu artikkelikokoelma, Hortus Novus, ilmestyi vuonna 2007. Englanninkielinen julkaisu esitteli nuorten keskiajan arkeologian tutkijoiden uutta tutkimusta kansainväliselle yleisölle. 15 vuodessa on tehty paljon uutta tutkimusta ja haluamme taas koota keskiajan arkeologian uusia näkökulmia ja kehityskaaria yksiin kansiin. Toivomme artikkeleita tutkijoilta, jotka ovat valmistuneet maisteriksi tai tohtoriksi viime vuosina, tai työskentelevät parhaillaan väitöskirjansa parissa. Artikkelissa voi esimerkiksi syventyä aikaisemman opinnäytteen tiettyyn näkökulmaan tai yksityiskohtaan, tai esitellä aivan tuoreita tutkimustuloksia.

Tulevaan julkaisuun voi tarjota artikkeleita kummallakin kotimaisella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. Tavoitteena on tarjota katsaus tuoreeseen keskiajan arkeologian tutkimukseen kotimaiselle yleisölle, joten vaikka teoksen artikkelit ovat tieteellisiä, toivomme, että niissä huomioidaan selkeys ja helppolukuisuus myös niiden lukijoiden kannalta, jotka eivät työskentele itse alalla.

Teos ilmestyy AMAF-sarjassa, ja kaikki siihen tulevat artikkelit vertaisarvioidaan AMAF-sarjan yleisiä periaatteita noudattaen (lisätietoa osoitteessa http://www.skas.fi/etusivu/amaf-sarja/amaf-sarjan-vertaisarviointiprosessi/).

Monitieteiset lähestymistavat ovat tervetulleita, mutta artikkelien tulisi liittyä arkeologiseen tutkimukseen. Ajallisesti artikkelien toivotaan keskittyvän pääasiassa Suomen ja lähialueiden keskiaikaan (n. 1100–1550 jaa.), mutta artikkelit, joissa tarkastellaan erilaisia ilmiöitä pidemmillä aikajänteillä rautakaudelta keskiajalle tai keskiajalta uudelle ajalle ovat myös tervetulleita.

Julkaisu ilmestyy painettuna vuonna 2023. Vuoden embargon jälkeen se julkaistaan myös digitaalisesti Suomen keskiajan arkeologian seuran verkkosivuilla. Kirjoittajat voivat tallentaa oman artikkelinsa sähköisessä muodossa yliopistojen sähköisiin julkaisuarkistoihin tai julkisiin yhteisöpalveluihin kirjan ilmestyttyä.

Kirjoitusohjeet

Lähetä meille artikkelisi abstrakti 31.1.2022 mennessä osoitteeseen tuuli.t.heinonen(at)helsinki.fi. Abstraktin pituus on enintään 200 sanaa, ja sen voi toimittaa word- tai pdf -tiedostona. Abstraktissa tulisi käydä ilmi artikkelin aihe, kysymyksenasettelu ja keskeiset johtopäätökset.

Artikkelin enimmäispituus on 40 000 merkkiä, sisältäen välilyönnit, viitteet, kuvatekstit ja lähdeluettelon. Kirjoittaja vastaa artikkelinsa kuvien tekijänoikeuksista.

Ilmoitamme 28.2.2022 mennessä, mitkä artikkeleista valitaan teokseen, ja niiden osalta valmiit tekstit toimitetaan toimittajille 31.5.2022 mennessä. Kirjoittajat saavat tarkemmat kirjoitusohjeet samassa yhteydessä, kuin valinnoista ilmoitetaan. Lisätietoja voi kysellä Tuuli Heinoselta osoitteesta tuuli.t.heinonen(at)helsinki.fi tai Frida Ehrnsteniltä osoitteesta frida.ehrnsten(at)kansallismuseo.fi.